Täällä on sää vaihdellut kunnon pakkasesta (-24) nollakeliin. Nyt lämpötilan ollessa nollassa ollaan taas uskaltauduttu pihalle kunnolla. Tänään lenkin jälkeen jäätiin ulos kolaamaan ja Lucakin sai kirmailla pihalla vapaasti. Maisa yritti heitellä Lucalle lumipalloja, mutta eihän ne ihan Lucalle asti lentäneet.
Sisällä meillä onkin menossa hieman hermoja kiristävät ajat, koska Maisa uhmailee eikä usko kieltoja kunnolla. Tämä on sitten johtanut siihen että Maisaa ja Lucaa saa sisällä seurata ihan koko ajan. Luca ei nimittäin tykkää siitä, että Maisa koskee siihen. Meillä alkoi nyt kunnon koulutuskausi sekä koiralle että lapselle :D Lasta koitetaan opettaa silittämään nätisti ja tarvittaessa jättämään Luca rauhaan. Lucaa taas koitetaan opettaa sietämään Maisan kosketusta ja tehdään Maisasta sille kiva juttu (Maisa heittelee sille herkkuja yms.) Maisa osaa melko usein mennä Lucan luo siten, että antaa käden ensin nuuhkittavaksi ja Luca nuuhkii ja nuolee kättä, mutta ei kuitenkaan anna Maisan koskea muuten. Onneksi Luca ei Maisan riehumisista ja juoksemisista muuten välitä yhtään kunhan Maisa ei vaan koske Lucaan. Tässä nyt ajattelin myös hieronta-ajan varata Lucalle, jos sillä on jumeja jossain, joiden takia se ei siedä Maisan kosketusta. Jos joltain löytyy vinkkejä miten saada koira sietämään lapsen kosketusta niin kertokaa toki :D
|
Luca odottaa lumipallojen heittämistä |
|
Lumessa möyritty.. |
|
-22 ja ulos on päästävä tarkkailemaan naapureita |
|
kinoksen päältä on hyvä katsella tielle |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti