keskiviikko 28. lokakuuta 2009

Pentukoulussa

Tänään oli ensimmäinen kerta pentukoulussa. Välissä Luca otti kontaktia ja totteli käskyjä, mutta suurin osa ajasta meni toisten tekemisiä seuratessa ja maata haistellessa. Toivottavasti ensi viikolla paikka olisi jo sen verran tuttu Lucalle että jaksaisi paremmin keskittyä tehtäviin. Pentukoulussa oli sen verran rankkaa että uni on maistunut sen jälkeen.

Pari viikkoa sitten kävimme Sallassa ja Luca pääsi tutustumaan kissoihin.


maanantai 26. lokakuuta 2009

Nenä testissä

Piilotin makupaloja olohuoneeseen ja käskin Lucan etsiä. Etsi komento on jotenkin tuttu, mutta tänään Luca tajusi kunnolla jutun jujun. Nenä kävi kovaa vauhtia kun koira pyöri ympäri huonetta ja etsi makupaloja.

Sisäsiisteys on hyvällä mallilla, Luca muistaa taas ilmoittaa meille kun ulos pitäisi päästä :)

lauantai 24. lokakuuta 2009

Pesulla


Pesimme Lucan ensimmäisen kerran kokonaan, aiemmin on pesty vain tassut ja mahan alunen. Luca jaksoi olla nätisti pestävänä. Pesuhuoneesta päästyä piti ravata ympäri kämppää ja varsinkin hiustenkuivaaja sai Lucan jalat liikkeelle.

Ennen turkin kuivaamista Luca päätti itse kuivailla tassuja.

perjantai 23. lokakuuta 2009

Pentuilta

Lucakin sai vihdoin ja viimein blogin :)

Tällä viikolla kävimme eläinlääkäriasema Akuutin järjestämässä pentuillassa tapaamassa muita pentuja. Luca uskaltautui pari kertaa tutkimusmatkalle muiden pentujen luo, mutta suurimman osan ajasta poika seuraili muita pentuja ja kierteli hakemassa rapsutuksia ihmisiltä. Pentuillassa oli myös Lucan veli Nuki ja sisko Nita.