keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Metsälenkillä

Haudi oli meillä hoidossa viime torstaista maanantai aamuun asti. Tosi hyvin Haudilla meni, Luca oli hieman väsynyt Haudin vierailun jälkeen :D Haudi leikki Lucan leluilla ja söi Lucan luut, mutta Luca ei ollut moksiskaan siitä :)

Luca ja Haudi

Levähdystauko riehumisten välissä

Eilen uskaltauduttiin Lucan kanssa tuohon lähimetsään lenkkeilemään ensimmäistä kertaa lumien sulattua, kun ajattelin että ehkäpä kyykäärmeitä ei enää olisi näkösällä.. Ei nähty kyitä, mutta tänään asiaa googlailtua, taitaa meiltä jäädä metsälenkit vielä hetkeksi ettei vaan törmätä kyyhyn.





tiistai 10. syyskuuta 2013

Reissuja

Edellisen päivityksen jälkeen on ehditty tekemään pari reissua Sallaan ja yksi Haapajärvelle. Muuten meillä onkin ihan vaan tavallista arkea, kerran viikossa käydään agilityssä ja muutoin touhutaan Lucan kanssa kotona.

Torstaina meille tuleekin Haudi hoitoon muutamaksi päiväksi, Luca tykkää kun saa riehumiskaverin :)

Tunturin päälle kiikkumassa
Sallatunturin päällä
Vallovaaran päällä
Vili ja Luca
Luca, Sulo ja Vili

Viikonloppuna oltiin Haapajärvellä