torstai 24. kesäkuuta 2010

Treenit

Eilen oltiin agilityssä. Uutena esteenä oli keinulauta ja rengas. Keinulaudalla totuteltiin vain paukahdukseen ja siihen, että koira astuu toisella etutassulla laudalle. Kävimme vuorotellen sisällä tekemässä keinulauta treenin ja sillä aikaa toiset harjoitteli ulkona vanhoja tuttuja esteitä. Tunnin lopuksi otimme lyhyen sarjan joka koostui renkaasta, hypystä ja putkesta. Luca meni sen joka kerralla tosi hienosti, hyvin on opit menny perille :)

Treeneissä on yksi 4 kk ikäinen koira joka on joskus irti myös silloin kun he eivät ole esteillä. Luca ei tykkää yhtään että toinen tulee pomppimaan päälle silloin kun Luca on itse hihnassa ja Luca on parikin kertaa ärähtänyt pennulle että menisi pois. En anna Lucan treeneissä leikkiä toisten kanssa, jotta Luca oppii että treenatessa keskitytään minun käskyihin eikä toisiin koiriin.

Tämän pennun omistaja ei ole ihan samoilla linjoilla minun kanssa tuosta treeneissä leikkimisestä, koska hän kehuu koiraansa ("hyvähyvä, hienosti menit tutustumaan") kun tämä menee muiden koirien luokse. Seuraavalla kerralla sanon kyllä heti alussa että voisiko hän pitää pennun kaukana meistä ettei ärinöitä pääse syntymään..

tiistai 22. kesäkuuta 2010

Rovaniemen KV näyttely 19.6.2010

Lauantaina oltiin Rovaniemellä näyttelyssä ja Lucalla alkaa pikkuhiljaa kehätouhut luonnistua :)

Kehään mentäessä tuomari halusi heti tutkia Lucan pöydällä. Luca yritti hieman pakittaa, mutta asettui sitten hyvin tuomarin tutkittavaksi kun vähän silittelin ja muutaman nakin palasen syötin. Tuomari mittasi Lucan ja sai tulokseksi 39 cm, veikkaisin että oikea säkäkorkeus on 37 tai 38 senttiä, koska tuomari ei kunnolla lytännyt Lucan karvoja..

Pöydällä olon jälkeen kierrettiin kehä ja sen jälkeen näytettiin edestakaisin liikkeet. Etuliikkeitä tuomari ei kunnolla nähnyt Lucan vedän-itseni-pois-kehästä kävelyn takia ja saatiinkin käsky näyttää liikkeet toiseen kertaan. Jälleen sama homma.

Näiden jälkeen oli loppuseisotuksen aika ja Luca paransi suoristusta viime kertaiseen tosi paljon :) Pari kertaa vaan meinasi istua. Osasin odottaa EH:ta kun tuomari oli aiemmin jakanut todella vähän ERIä.

Näyttelyn saldo Lucalle ja Nita-siskolle EH, Wilma-sisko, Taika-isosisko sekä Acita-isoveli saivat ERIn ja Yuki-isoveli sai ERIn sekä oli ROP.

Lucan arvostelu, tuomarina Eivind Mjaerum Norjasta:
"Well build junior. On large side, 39 cm. Need to develop a bit more in head. Scissor bite. Good neck, chest. Strong top line. Good bone. Moves ok. Good coat for the time of the year"

Arvostelu suomennettuna:
"Hyvä rakenteinen juniori. Suuri kokoinen, 39 cm. Pään tarvitsee kehittyä hieman. Saksipurenta. Hyvä niska, rinta. Vahva ylälinja. Hyvä luusto. Liikkeet ok. Hyvä turkki vuodenaikaan nähden."

JUN-EH JUK1

keskiviikko 16. kesäkuuta 2010

Mätsäri

Käytiin tänään Lucan kanssa Kiimingissä mätsärissä. Mätsäriin tuli myös Lucan siskot Nita ja Wilma, sekä isoveli Acita. Pieniä pentuja oli paikalla vähän ja meidän kehävuoro koitti todella nopeasti. Ehdin vähän aikaa ottaa Lucan kanssa kontaktiharjoituksia (jotka sujui hyvin) ennen kehää. Kehään mennessä Luca huomasi että emmä haluu olla täällä, mieluummin olisin tuolla sivussa.. Kehässä ei kontaktista ollut tietoakaan ja Luca veti lähes koko ajan. Sininen nauha ei ollut yllätys.

Meidän kehävuoron jälkeen kehässä vuorossa olivat Nita ja Wilma, tosin Wilmalla ei ollut händleriä kun Minttu oli Acitan kanssa pienten aikuisten kehässä. Minä sitten äkkiä otin Wilman pois kuljetusboxista ja laitoin Lucan boxiin ja lähdettiin Wilman kanssa kehään. Wilma oli hieman ihmeissään kun hihnan päässä ei ollutkaan niin kovin tuttu ihminen. Kehässä Wilma veti hieman ja vähän aristeli pöydällä, mutta kuitenkin toimi tosi hyvin ottaen huomioon että minä esitin Wilman ensimmäistä kertaa. Tuloksena sininen nauha.

Sinisten kehässä Minttu esitti Wilman ja minä esitin Lucan. Jäätiin Lucan kanssa viimeiselle, neljännelle sijalle. Wilma korjasi potin sinisten kehästä ja pääsi bis-kehään, josta tuli viides sija ja hieno pokaali :)

Näin hienosti Luca osaa kotioloissa seisoa, mutta kehässä istuminen olisi niiiin paljon mukavampaa..

maanantai 14. kesäkuuta 2010

Kuvapläjäys

Luca täytti eilen 11 kuukautta, nopeasti on aika vierähtänyt :)

Viikonloppuna olimme Sallassa ja kävimme testaamassa agilitytunneilla opittuja asioita. Keskiviikkona mennään Kiiminkiin mätsäriin ja lauantaina Rovaniemelle kv näyttelyyn.




Luca ja Pessi



Luca vahti Haapajärvellä Lili marsua


Ja lopuksi vielä kesäpäivän herkuttelua: jäätelötikun puhtaaksi nuoleminen :)

keskiviikko 2. kesäkuuta 2010

Agia

Tänään oli ensimmäinen kerta agilityssa ja Luca tuntui tykkäävän lajista kun olisi toisten vuoroillakin halunnut mennä kentälle.. :D

Ekaksi harjoiteltiin kepit, sitten hyppy ja sen jälkeen putki. Nämä kun oli jotenkin hallussa, niin vuorossa oli hyppy ja heti sen perään putki. Viimeinen sarja oli hyppy, hyppy ja putki. Lucalla ei mikään muu tuottanut vaikeuksia, kuin putki ensimmäisellä kerralla, muilla kerroilla se oli suoraan juoksemassa putkeen.

Ryhmä oli mukavan pieni, vain 6 koirakkoa, niin jokainen saa yksilöllistä opastusta. Kaikki koirat oli uroksia ja ikähaitari 4 kk - 1 v 2 kk