tiistai 16. heinäkuuta 2013

Mätsäri, Oulu KV ja synttärit

Viime torstaina lähdettiin Lucan kanssa mätsäriin harjoittelemaan näyttelyä varten. Mätsäripaikalla Luca veti koko ajan ihanien narttujen hajujen perässä.. Kehässä se kuitenkin suostui kulkemaan hyvin ja saatiin punainen nauha. Loppukehässä meidät käteltiin melko heti pois. Mätsärin jälkeen lähdettiin kävelemään autolle päin ja huomasin, että Luca ontui toista takajalkaan, kurkkasin tassua ja anturassa oli palkeenkieli. Kotiin päästyä katsoin kaikki tassut läpi ja kaikki anturat oli kärsineen näköiset siitä asfaltilla vetämisestä :/ Seuraavana aamuna Luca ontuikin jo kunnolla ja hyvä kun pystyi kinkkasemaan pihalle pissalle. Soitin eläinlääkäriin että tullako näytille vai miten pitäisi hoitaa. Sieltä sanottiin että kipulääkettä voi antaa ja sitten tassuja pitää huuhtoa ja niitä voi myös rasvailla. Yhden kipulääkkeen annoin perjantaina ja se helpotti oloa niin että Luca pystyi sen verran kävelemään ulkona että sai tarpeet tehtyä. Lisäksi sitten huuhdoin tassuja ja rasvailin niitä.

Lauantaina kävin katsomassa japsikehän Oulun kv:ssa. Näyttelystä kotiin tullessa Luca oli innoissaan ovella vastassa pomppimassa eikä jalkakivuista ollut tietoakaan. Päästin Lucan sitten takapihalle ja siellä alkoi taas ontuminen. Sisällä tassuihin ei siis käynyt enää kipeää mutta ulkona epätasainen alusta ärsytti anturoita. Ostin näyttelystä Lucalle 4-vee synttärilahjaksi putkiluun :)

Olin ilmoittanut Lucan sunnuntaille näyttelyyn, mutta päätin jo perjantaina että Lucalla jää näyttely väliin tassuvaivojen takia. Itse lähdin kuitenkin näyttelyyn esittämään Haudin (Dreambears Fascinating Felicia). Haudi oli ensimmäistä kertaa junnuluokassa ja esiintyi todella hienosti :) Tuloksena Haudille ERI.

Haudi

sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Aita!

Jes, nyt on vihdoin ja viimein takapiha aidattu. Luca tykkää juoksennella takapihalla kun ei tarvi hihnaan sotkeutua :)

Vahtikoira

Tähän postaukseen voisi lisäksi laittaa mooonta kuvaa kun koira kurvailee innoissaan pallo suussa pihalla, mutta jätetään välistä kun kuvissa näkyy pelkkä valkoinen epämääräinen möykky liiallisen vauhdin takia :D