maanantai 28. joulukuuta 2009

Kavereita

Luca sai Vikistä kaverin. Pihalla kun koirat ovat irrallaan, Luca juoksee koko ajan Vikin perässä ja matkii kaikkea mitä Viki tekee. Tämän päivän villitys oli kaivella tontin rajalla olevan puun alustaa.



Aina kun Luca pääsee ulos, pitää sillä mennä Vikin häkin ovea vasten hyppimään. Tänään sitten laitettiin Luca ja Viki vähäksi aikaa häkkiin yhdessä ja Lucasta siellä oli niin mukavaa. Häkistä löytyi Vikin luita, eikä Viki ollut moksiskaan vaikka Luca koski sen aarteisiin.





Eilen käytiin koiratreffeillä. Luca pääsi toista kertaa näkemään perhoskoira Nipaa. Nipa ei kovin innostunut Lucan leikeistä. Luca sai hyppiä Nipan ympärillä niin paljon kuin mieli teki, kunhan ei erehtynyt Nipaan koskemaan :D

torstai 24. joulukuuta 2009

Hyvää joulua!

Saanks määki lahjoja ku oon näin kiltisti?


Näin ne lahjat aukeaa


Paketista paljastui luu :)

tiistai 22. joulukuuta 2009

Poroja!

Luca on saanut Sallassa juoksennella vapaana pihalla useampaan otteeseen tänään ja uusi lämpomantteli on ollut kovassa käytössä kun on sen verran paljon pakkasta ettei ilman suojaa tarkene.

Tänään pihalle tuli poroja ja pitihän niitä lähteä kattomaan :D Lucalla pelotti hiukan ja se pitikin kunnon hajuraon poroihin..

sunnuntai 13. joulukuuta 2009

5 kk

Luca täytti tänään 5 kuukautta :) Käytiin kerrankin valoisan aikaan kävelemässä ja tuli otettua muutama kuva..





maanantai 7. joulukuuta 2009

Hammas lähti!

Tänään lähti ensimmäinen kulmahammas leikin tiimellyksessä. Etuhampaat on kaikki jo vaihtunut :)

Vihdoin Oulussakin on kunnolla lunta ja tänään tehtiinkin tunnin lenkki. Käytiin koirapuistossa ja saaressa juoksentelemassa.

tiistai 1. joulukuuta 2009

Talvi tulee

Eilen ei käyty lenkillä kauhean vesisateen vuoksi, tänään olikin eri mukava lenkkeillä pienessä pakkasessa :) Tänään Lucalla nousi jalka ensimmäistä kertaa :D

Lenkillä poikkesimme koirapuistoon ja siellä oli jopa 9 koiraa, ja kaikki vielä samaa koko luokkaa. Luca oli tosi rohkeana leikkimässä muiden kanssa.

Huomenna on toiseksi viimeinen kerta pentukoulua, saas nähdä miten meidän huomenna käy, kun ei olla oikein harjoiteltu kotiläksyä...