maanantai 14. marraskuuta 2011

Tarton reissu

Reilu viikko sitten käytiin ensimmäistä kertaa ulkomailla näyttelyissä. Viroon lähti Luca ja Lucan emä Lilly. Lauantaina japsien kehä oli kahden aikoihin ja oltiin kisapaikalla jo yhdeksän aikaan, kun tulimme hotellilta Tarton messukeskukseen matkanjärjestäjän kyydillä. Messukeskus oli täynnä koiria ja varsinkin kehän laidat oli hyvinkin tiiviisti pakattu täyteen bokseja ja trimmipöytiä. Ihmisiäkin oli niin paljon että kehien väliset alueet täyttyivät ihmisistä niin ettei ollut mitään mahdollisuutta koittaa liikuttaa koiraa ennen kehää.

Lauantaina mentiin kehään siten, että jouduin kantamaan Lucan suoraan boksista kehään. Lucahan oli tästä hieman hämmästänyt ja pakitti hieman kun tuomari tuli seisotuksen aikana katsomaan lähempää Lucaa. Liikkeet meni suht hyvin, joskaan ei niin hyvin miten on viimeisimmissä näyttelyissä Suomessa mennyt. Luca sai ERIn ja kun toinenkin uros oli arvosteltu niin kierrettiin vielä kerran kehä ja tuomari ohjasi Nicon (Saarnion Nozomi) ykköseksi. Nico sai sertin, cacibin ja siitä tulikin Viron muotovalio :) Lucalle jäi sitten vara-cacib ja vara-serti. Narttujen kisassa Lilly oli pn3.

Sunnuntaina kehä oli aamupäivästä, joskus puoli yhdentoista aikaan. Otin Lucan hyvissä ajoin boksista pois ja annoin sen olla lattialla ja penkillä  ja seurata niistä näyttelypaikan vilinää. Luca oli oikein rennosti siinä, mutta sitten kun tuli meidän vuoro mennä kehään niin Luca ei olisi yhtään halunnut liikkua. Luca laittoi kunnolla jarrut pohjaat ja yritti kääntyä ja päästä takasin kehän laidalle. Sain sen kuitenkin maaniteltua ja puoliksi raahattua tuomarin eteen seisomaan. Tai siis seisominen oli sellaista että pidin kättä Lucan mahan alla jottei Luca lähde karkuun. Tuomari sitten pyysi Lucan pöydälle ja kysyi että onko tälläinen liikkumattomuus käytös tullut tämän reissun aikana, niin sanoin että on, kun ennen ei ole tällaista totaalista stoppia tehnyt kehässä. Pöydän jälkeen mentiin edestakaisin ja kierrettiin kehä. Liikkeet meni tosi huonosti kun hihna oli koko ajan kireällä ja Luca vaan veti kehästä poispäin. Tämän jälkeen oli taas seisotus, jolloin Luca suostui hetken seisomaan kunnolla asennossa, mutta nopeasti päättikin että kehästä on päästävä pois ja sittenhän minun piti pitää Lucaa mahan alta paikoillaan.. Saatiin sitten yllätykseksi EH, vaikka koko kehässä olo oli mennyt ihan plörinäksi. Oli kyllä sellainen kehäreissu tuo että olin ihan tuskissani kun en tiennyt miten saisin Lucan rentoutumaan. Tuon reissun jälkeen päätin, että jatkossa vältettään isoja hallinäyttelyitä, kesän näyttelyt on paljon kivempia ku tilaa on enemmän.. Narttujen kisassa Lilly oli taas pn3.

Tässä olisi molempien päivien arvostelut. Lauantain arvostelussa oli pari kohtaa mistä ei selvää saanut.

Tarto 5.11.2011 Tuomari Glaudio De Giuliani, Italia
"Max size. Right type. Dark eyes. Right set ears. Right rectangular body even if he is a little too long loin. Right tail and topline. Right chest. Little narrow in ?? movement. Right ? and colour."
VAL-ERI PU2 VARA-CACIB VARA-SERT

Tarto 6.11.2011 Tuomari Tapio Eerola, Suomi
"Good type, a bit long propotions. Very good head, round eyes, good ears, enough body and bones. Enough angulations, not in best possible coat today. Behavior is stressed today and this disturbs movement, need long steps."
VAL-EH

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti