sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Äänekosken RN 14.5.2011

Torstaina pesin ja harjasin Lucan lauantain näyttelyä varten. Mukavasti alkoi karvat irtoamaan pesun jälkeen ja melkoinen työ oli saada harjattua irronneet karvat pois turkin seasta.


Lauantaina lähdimme kuuden aikaan aamusta Janican, Lucan ja Nitan kanssa ajelemaan Äänekoskelle. Japsien kehä alkoi noin yhdeltätoista, sivummalla odottelin kehän alkua ja yhtäkkiä huomasinkin että kehässä on jo junnu-uros arvostelussa, hieman ohi meni tuo japsien kehän alkaminen :D

Luca käyttäytyi kehässä ihan hyvin, mitä nyt aluksi pakitti hieman kun tuomari tuli maahan sitä katsomaan, tuomari sitten sanoikin että mennäänpä pöydälle, niin mukavampi koirallakin olla. Pöydällä ei sitten ollutkaan mitään ongelmia, vaikka tuomari tutki Lucaa melko perusteellisesti. Kehän ympäri juoksu ja seisottaminenkin sujuivat hyvin, vaikka tuomari melko kauan sanelikin arvostelua. Lopuksi kehäsihteeri toi meille kaksi punaista nauhaa ja olin vähän sekaisin, että mitähän nämä nauhat nyt niillä uusilla näyttelysäännöillä tarkoittikaan. Siinä sitten muiden urosten arvosteluja seurasin ja huomasin että vaaleanpunainen nauha tarkoitti SA:ta. Eli Luca sai ERIn ja luokkavoiton. Hieman kyllä harmitti kun ei SA:ta saatu, kun SERTiä havittelevia uroksia oli vain kaksi, Luca ja junnu-uros.

Ei meillä onneksi kuitenkaan tullut turha reissu, kun Lucan sisko Nita sai toisen SERTinsä :)

Tässä vielä Lucan arvostelu, tuomarina Susanne Wendell:
"Erinomaista tyyppiä oleva uros, jolla vahva uroksen pää. Oikeanmuotoiset tummat silmät. Haalistunut kirsun pigmentti. Vankka runko. Hyvä häntä. Riittävästi kulmautunut edestä ja takaa. Liikkuu ja esiintyy hyvin." NUO-ERI NUK1

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti